lauantai 30. lokakuuta 2010

Emon pikku mussukka,

nimeä vielä vailla, vaan tyttö tästä kuitenkin tuli.




 Olimme "Studiolla" kuvaamassa, vaikka parturissa jäi käymättä.
 Olisiko Sinulla nimiehdotus?

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

"Talo ilman

aitan polulla astelevaa emäntää on kuin pilvinen päivä ja sen perheen pöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksyilta" tai jotain sinnepäin opeteltiin joskus kauan sitten.
Marinpäässä on molemman, ehtoisa emäntä ja aittakin jo valmiina, niin ja sitten tse, tse Pystykorva ja vielä  kivi.



















"hyvä emäntä on kodin kirkas aurinko, joka valaisee ja lämmittää.."

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Syksyn nukke

lähes valmiina poseeraa kuvassa. Kansalaisopiston Ilme-/ vauvanuket kurssin innoittamana ja syyslomaviikon antaman harrastusvapaan ansiosta sain kokoon tämän tyttönuken.
Vinyyliosat ostin 2 vuotta sitten Kankaanpään opiston kurssin päätteeksi, mutta nuken kokoaminen vai venyi ja venyi. Hiukset ovat paljon pienemmälle nukelle tarkoitetut ja vuosia sitten ostetut. Purin peruukin ja tein tämän päähän sopivaksi. Vaaatteet ovat kaikki kirpparilta ja alle 2 euroa yhteensä.
Nimeä vielä vailla.....

tiistai 19. lokakuuta 2010

Tarkenee

kuvauksen ajan istua pihalla pienessä bodyssä lokakuun puolessa välissä.
Vaate löytyi kirpparilta, kokoa 56, mutta vyötärölle piti tehdä sisäänotto kasvunvaraa varten.

maanantai 18. lokakuuta 2010

New born

"syntymässä" eli  yksi kurssi on taas menossa.  Kansalaisopistomme ohjelmaoppaassa kurssin nimenä on Ilme / vauvanuket. Vauva on vielä hiuksia ja ripsiä vailla. Nimikin puuttuu vielä.

Hiukset tuovat lisää ilmettä....

Vauva on vielä melko "sukupuolineutraali".

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Kurssilta

on valmistunut muutamia kelloja.Kuvan laatu on surkea, mutta pihalla tuulenpuuska sieppasi jo yhden kellon ties minne. Näyttääpä oikealla  reunassa olevasta kellosta puuttuvan vielä heiluri ja punnukset.
Sanelma ja Kustaa saavat yhden Marinpäähän, jahka nyt ensin muuttavat. Muiden kellojen sijoituspaikat ovat vielä mietinnässä.

torstai 14. lokakuuta 2010

Kukkaa

amppelissa, laji on oma kehittelemä tai paremminkin  sattuman satoa.   Kukkii metallilangasta tekemässäni amppelissa tuossa oikealla , tosin kuva on kehno.

  Kukka on huopaa hukkapaloista langalla yhdistelty toisiinsa. Tässä tosi pienetkin pasaset pääsevät käyttöön. Kuva on huhtikuulta.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kirjoja

ja lehtiä laitettiin Kissankellossa esille ja lähempään esittelyyn aivan Huldan takia. Kirjat näyttävät olevan pääasiassa Muumeja ja muita lastenkirjoja, Me-naiset lehti ja pari Miniaturas lehteä.

 Kaikkien toiveissa on Huldan suomenkielen oppiminen.
Lähikuvaa "itseseisovista" kirjoista.


Kirjoja ja lehtiä tehtiin Nukkis-kurssilla syyskuussa.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Nyt on aika

aloittaa  porsaan kouluttaminen sisäsiistiksi leikkikaveriksi. Vaikka kohta on edessä  valmistautuminen jouluun, niin tätä Porsasta ei kasvateta joulukinkuksi














Toisin, kuin yleisesti luullaan, porsas on hyvin siisti.
Eikös vain ?

perjantai 8. lokakuuta 2010

Voi, hyvät hyssykät!

Mistä tuo Kustaa keksiiki kaikenlaasta. Siinä kamarin laattialla melekeen samalla Pystykorvan kipolla Kerttulin kanssa on sitten oikia porsas. On siinä  Sanelmalla ihimettelemistä. Onneksi ei tuonu lehemää.
















Pakko sinne Marinpäähän on pian päästä muuttamaha, vaikka remontin keskelle,  ku rupiaa oloho aharasta joka nurkassa. Vieläki arvuutellaha, jotta minkälaasia ne Huldan  lemmikkiä sieltä Pietarista onkaa tulossa.
Hulda on kotoontunu jo meleko lailla, yrittää jo jotaki sanuakki ja huitoo käsillänsä ja on rooravinansa.
 Porsaan kaavat löytyi kirjasta " Karin Neuschütz : Ompele pehmoeläimiä " ja kangas on vanhasta "kolitsista".

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Joutuin vain nyt

Nukku-Matin luo Höyhensaarille!  Bella Biia vaan ei malta, on melkein pakko pomppia  uudet sukkahousut jalassa. Lempivärisetkin ovat vielä ja sointuvat hyvin hiirikuvioiseen bodyyn.

Emon nilkkasukkiin, kumpaankin,  tuli kantapäihin isot reiät.
Ei hätää,  saatiinpa BB:lle pitsikuvioiset sukkahousut.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Käsityömessuilta

 perjantaina löytyi ostettavaksi vähäinen määrä nappeja, jotain erikoisia helmiä, yksi tonttu ja jussipaitainen puu-ukko (patavahti) niin ja Huldan sukulaiskuva kehyksineen.














Helmiä ja kauniita tilkkukankaita oli tarjolla paljon. Valinta vain on vaikeaa.
Huomasin tarvitsevani "Personal trainerin" esittelenään kaikkia kivoja juttuja, kun itte en enää havaatte.
No sitten ensi vuonna....uudet messut.....

lauantai 2. lokakuuta 2010

Saa jäädä.....

kaikki ovat samaa mieltä. Yritetään suvaita ja ymmärtää toisiamme. Mutta mistä huone ja  sisustus?
Huldalla ei ollut oikein mitään matkatavaroita mukanaan,  vain pieni laukku. Hulda pitelee käsissään valokuvaa, joka on ilmeisen rakas hänelle.
Kuulemme kuvassa olevista ihmisistä varmaan sitten, kun Hulda oppii puhumaan suomea.
Havumetsän Emilian kotoa tuli hyvä vinkki liityä kansalaisopiston kursseille. Siellä opetetaan myös suomenkieltä.
Pieni tutustumisretki olisi paikallaan.

Kirjeen lopussa oli pyyntö ilmoittaa Maahanmuuttovirastolle, jos Hulda saa asuinpaikan. He osaavat sitten lähettää Huldan lemmikit oikeaan paikkaan. Lemmikit ovat nyt karanteenissa ainakin kuukauden.
Mitähän lemmikkejä sieltä on tulossa?

perjantai 1. lokakuuta 2010

Ohjeita

ja kaavoja sisältävä Andrea kreativ Puppenmode on saatavilla lehtipisteistä.
Lehti on saksankielinen.

 
 Lehteen voi tutustua myös osoitteessa www.andreakreativ.ch tai www.andreakreativ.de