torstai 10. toukokuuta 2012

Viimeiset

näyttelykuvat tältä vuodelta tulevat kahden kurssilaisen bokseista ja terassilta.
  1. Ensimmäiseltä seuraavat neljä kuvaa
ja toiselta kurssilaiselta seuraavat kolme kuvaa.
Kaikki näyttelyssä olleet kurssilaisten nukkekodit on nyt esitelty. Vaikka kurssilla olemme tehneet kurssi-iltana aina samoilla ohjeilla, lopputuloksessa näkyy kivasti jokaisen omaleimainen kädenjälki.
Jokainen näyttelytyö on myös tekijänsä näköinen, vaikka tavarat ovat ns. "samoja". Materiaaleina on käytetty kaikkea mahdollista kierrätettävää. Valitettavasti kuvaustaitoni ei ole riittävä saamaan kaikkea niitä ihania yksityiskohtia esiin, mitä näissä taitavissa töissä on.
      Suuri kiitos      kannustavalle ja innostuneelle opettajallemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti