lauantai 29. kesäkuuta 2013

Mummi

Mummi on Amma (lyhytaikainen, tarvitaessa apuun tuleva lapsenkaitsija).
Kivaa heillä tuntuu olevan...

Molemmat löytyivät   Sirkkiksen    yllätyspaketista.


torstai 27. kesäkuuta 2013

Kojulla

voi piipahtaa ihan muuten vaan, vaikkapa kyselemässä kuulumisia. Ettin mieltä painoi kesän loma, kun sijaisia kojulle ei tunnu löytyvän. Olisi mukava käväistä edes pienellä kaupunkilomalla. Sanelma lähti näyttämään matkalaukkuaan, jota Etti saa mieluusti lainata, jos lomamatka jotenkin onnistuu.
    Sisällä on tilaa vaihtovaatteille ja tärkeille papereille.
        Tuliaisillekin on tilaa.
  Matkalaukkuja tehtiin toukokuun toiseksi viimeisellä kerralla. Tämän karkkirasian vuorasin liimalla kovitetusta kankaasta. Rasian päälle liimasin nahkaa, kahva on samaa nahkaa ja lukko korunosasta.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kangasostoksilla

Juhannus on juhlittu ja hellettä piisaa. Sanelmalla on ollut juhannusvieraiden passaamista. Vieraiden mentyä ehtii lopulta Ettin torikojulle katsomaan kankaita. Tarvetta olisi kesäiseen mekkoon tai tunikaan. Villatakki näillä helteillä on liikaa, mutta välillä taas tuulee niin vilpoisesti. Vanhan ihmisen niveliä kolottaa, jos ei ole pitkähihaista päällä, tietää Sanelma, kokemuksesta.
    Kauppoja syntyi, vaikka kotona on kaapit täynnä kankaita.

                       Helteistä Kesää!




perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kesäalea?

Torikojulla on ollut hiljaista ja siksi Etti hankki erään kangaskaupan loppuunmyynnistä muutamia  vajaita kangaspakkoja.   Joku ohikulkija sanoi tunnistavansa jotain ihan retroa, mutta ei selvittänyt enempää. Etti itse on niin nuori, ettei ymmärrä retrosta eikä muistakaan kankaista tuon pölkkästä.
             Tiskin takaa Etti huutelee ohikulkijoille:

   "Vielä ehtii juhannusmekon ompelemaan!"

    Viikolla 20 toukokuussa teimme Nukkiskerhossa kangaspakkoja.




tiistai 11. kesäkuuta 2013

Torikojulla

Etti on palvelemassa asiakkaita. Valikoima on suppea, joten Etti pani näytille oman asunsa. Asuun kuuluu kukkaiset legginssit ja lämmin pitkähihainen jakku. Asu on käyttökelpoinen pitkälle syksyyn ja tarpeellinen näihin sateisiin kesäsäihin, joita on aina helteiden päätyttyä.
   Tiskin takana Etti esittelee omaa jakkuaan, joka on saman mallinen, väri vain on ruskeahko.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Huvimajan

seinustalla olevaan amppeliin Sanelma on laittanut kasvamaan viiruvehkaa tai jotain sen tapaista rönsyliljaa. Toinen samanlainen on vielä pöydällä odottamassa. Jokin tauti niitä vaivaa, kun ovat niin kituvan näköisiä.
 Sama tauti riivannee köynnöskasvia, jonka pitäisi kasvustollaan tehdä majasta lehtimajan. Vielä ei lehdistä ole majan katoksi sadetta vastaan. Sanelman keväthommat puutarhassa jäivät suunnitteluasteelle, kun kevään sijasta tulikin paahtavan lämmin kesä.
 Nukkiskerhossa huhtikuun lopulla teimme amppelikukkia maalarinteipistä ja nippelilangasta.


torstai 6. kesäkuuta 2013

Nimipäivänään

Kustaa on saanut onnitteluja kotoväeltään. Sanelma keitti kahvit ja helteisen päivän kunniaksi kattoi pöydän kauniiksi pergolaan, oli oikein kakkua nimipäiväsankarille. Kustaa on hämillään huomiosta, kun ei ole tottunut juhlimaan.  Sanelma oli hankkinut lahjaksi matkalaukun, ei niin, että Kustaan tarttis minnekkään lähteä, vaan siksi, kun löysi niin  vanhoja muistoja herättävän matkalaukun.
Laukkuja tehtiin Nukkiskerhossa toukokuun toiseksi viimeisellä kerralla. Materiaalina tikkuaski, tapettia ja nahkaa sekä metallilankaa ja ripa on metallinen valmisosa.
 Kerho on kesätauolla ja jatkuu jälleen syyskuussa.